Kritiikki kehorasasta ja muutama asia "leikkauksista"

Kiiltomadossa ilmestyi kritiikki kirjastani. Minulla ei ole muuten tarvetta kommentoida kirjani saamaa kritiikkiä, mutta koen tarpeelliseksi korjata siinä implikoidun epätotuuden. Kritiikin kirjoittaja liittää kirjani metodistiseen cut-up tekniikkaan, jota en ole koskaan käyttänyt. Katsotaanpa cut-upin määritelmä Wikipediasta:

Cut-up is performed by taking a finished and fully linear text and cutting it in pieces with a few or single words on each piece. The resulting pieces are then rearranged into a new text.

Tätä tekniikkaa en ole koskaan käyttänyt. Huomattakoon että cut-up kuvaa työstömetodia, ei tekstin lopputuloksen ilmiasua. Kieltämättä monella työstömetodilla voi päässä samantapaiseen lopputulokseen, mutta kirjani teksti ei ole ollut koskaan kirjoitusvaiheessa lineaarista, enkä ole sitä fyysisesti "saksinut" missään vaiheessa. En edes tietokoneella, normaalia editointia lukuun ottamatta. Jos haluaisin ohjata luentaa (ja kaipa haluan, koska tätä kirjoitan), niin viittaisin enemminkin termeihin parataxis jolla tekstiä voisi kuvailla ja vinkkaisin vaikutteeksi esimerkiksi Ron Sillimanin new sentence kirjoitusta/runoilua. Sillimanin kirjaan (The New Sentence) ei löydy suoraa linkkiä, joten menköön Eric Rosenfieldin essee esittelystä.

Haluaisin kovasti, että kun käytetään termejä niitä ei korruptoitaisi. Siis: jos kuvataan sitä miltä teksti näyttää, käytettäköön siihen soveliasta termiä (parataxis, parataktinen). Tai vaikka kuvailevasti "new sentence" (en nyt väitä että olisin jotenkin kyseistä koulukuntaa, mutta vaikuttunut ilman muuta, sen voin myöntää). Tämä parataxis on muuten minusta runouden kulmakivi, eikä niin ihmeellinen asia kuin ehkä nykyään luullaan. Onko unohdettu esimerkiksi Pentti Saarikosken runojen nopeat leikkaukset.

Kauhistunut kanalintu lensit sisään sanaan
Kiinnittyvät häpyhuulesi koristeltu prinssi samaan reunaan

Tätä ei kuitenkaan ole mielekästä luokitella cut-upiksi? Esimerkki on ehkä huono, koska lauseen syntaksi näyttää kieliopillisesti järjelliseltä mutta sisältö niksahtaa monessa paikkaa. Otetaanpa parempi esimerkki new sentence -kirjoittamisen lähteiltä, mutta vältetään itse Sillimanin tuotoksia. Lyn Hejinian, My Life.

Hetken kesti ennenkuin tajusin mikä oli tullut tähtien välille, muodostamaan tähdistöt. He olivat ravintolassa jonka omistivat tanskalaiset. Nyt kun olin ”tarpeeksi vanha päättämään itse,” pukeuduin niinkuin kaikki muutkin.

Minun tiedossani ei ole että Hejinian olisi leikellyt tekstiään, vaan on tietoisesti kirjoittanut niin että lauseet eivät muodosta loogista jatkumoa.

Omaa kirjaani paremmin cut-up kuvaa ehkä ystäväni ja kollegani Esa Mäkijärven kirjaa Kolibrilla pesänsä mustien liljojen sydämessä, johon Esa on kirjoittanut saatteen jossa hän kuvaa kirjan työstömetodia.

Parataktisuudesta lisää Tuli&Savu lehdessä (sivun 18. kappale).