6.4.09

Toiston ja varioinnin monet keinot. Juhana Vähäsen Avaa tule.

Vähäsen kirjoittamisessa on kiinnostavaa se, miten monella hienovaraisella tavalla hän varioi runojen materiaalia. Esimerkkinä Avaa tule (Teos 2008).

Fraasien toisto, "unelmoiva katse" siirtyy kuvaamaan henkilöä toisensa jälkeen. Ensin kertojan kuvaamaa äitiä, sitten naista tenniskentällä ja lopuksi kertojaa itseään. s. 73 - 74.
[...] hänellä oli vakava syy olla joku toinen kuin oli ja hän teki sen itsepäinen kiintynyt unelmoiva katse silmissään, juuttuneena itseensä.
[...] Muistan naisen, joka nojasi tennismailaan ja jota katsoin hiukan kiihtyneesti, minulla oli kädessäni pullo Coca-Colaa ja hänellä oli unelmoiva katse, keltaiset linnut lensivät yllämme tai ehkä ne olivat tennispalloja. Mailassa ei ole mitään vikaa, hän sanoi ja minä katsoin häntä unelmoiva katse silmissäni.
Sama fraasi voi toistua edellisen kaltaisena määritteenä jostakin henkilöstä tai kokonaisena virkkeenä. s. 74.
[...] Mikään muu ei ole mielenkiintoista. Paskat kaikesta muusta.
Mikään muu ei ole mielenkiintoista. Menen elokuviin tai laitan television päälle.
Edellinen tuntuu huomattavasti perinteisemmältä retoriikalta, koska toisto on niin ilmeistä. Monimutkaisimillaan Vähäsen teksteissä toistuvat tietyt retoriset rakenteet, joiden materiaalina toimivat vaihtuvat/toistuvat aiheet/fraasit. s. 71, 75 - 76.
[...] Suuren talon ensimmäisen pimeän vesiklosetin kaakelit olivat siniset. Suuren talon toisen pimeän vesiklosetin kaakelit olivat punaiset. Suuren talon kolmannen pimeän vesiklosetin kaakelit olivat valkoiset. Suuren talon neljännen pimeän vesiklosetin kaakelit olivat kolmasosaltaan sinisiä, kolmasosaltaan punaisia, kolmasosaltaan valkoisia.
[...] Joku, joka tuoksuu ruusuvedeltä ja joka on rakastunut oppilaaseensa. Tai joku joka ei tuoksu ruusuvedeltä, mutta on siitä huolimatta rakastunut oppilaaseensa. Tai joku joka tuoksuu ruusuvedeltä eikä kuitenkaan ole rakastunut oppilaaseensa.
[...] Ehkä se on sittenkin vaikeampaa kuin helpompaa. Mikä tahansa voi olla vaikeampaa tai helpompaa. Olen ehkä liian itsepäinen ja vaativa. Mikä tahansa voi olla vaikeampaa tai helpompaa tai kumpaakin niistä.
Edellisissä otteissa kutakin kertojan lausuntoa varioidaan kolme kertaa. Kaakelit ovat siniset, punaiset ja valkoiset. Ja sitten vielä kerran kolmasosaltaan siniset, punaiset ja valkoiset. Samaten: tuoksuu/ei tuoksu ruusuvedeltä, rakastunut/ei rakastunut; kolme kertaa. Ja vaikeampaa/helpompaa; kolme kertaa.

Samankuuloisen sanan toistaminen muunneltuna. s. 68. Huomaa sanat: kuinka, kuvioivat, kuivalle, kuvaile, kuvitella, kuvioidessa.
Muistan lukeneeni kuinka Land Rover hiukan väkivaltaisesti, tai pikemminkin sen takana, nopeammin uivana yksikkönä kiersi metsän. Se taipui mutta ei unohtunut leikkikentän laidalle, talojen varjoon jossa nestevanat kuvioivat, leikkimään. Se oli suuri tapaus, sanoaksemme sitä sellaiseksi, jossa nestevanat kuvioivat, niin kuin taustana, taustana kaikelle turhuudelle ja kaikelle rakkaudelle, kuivalle muusta. Kuvaile muuta, on järkevää katsoa televisiota ja kuvitella, on mahdotonta astua samaan aikaan supermarketin ovesta sisään, esimerkiksi sen kuvioidessa tätä. Land Rover, jonka sielu on tehty aavikolle ja vuorille, ajattelematta, vain tuntien sen ja sen hienoiset nestevanat jotka valuvat pitkin tietä.
Aiheiden toisto ja niiden ympärillä varioiminen, varioitavien ja toistettavien aiheiden/rakenteiden/fraasien verkosto ja viittaussuhteet, ne muodostavat itse kirjan rakenteen. Luulen että tästä rakenteesta voisi piirtää jonkinlaisen kaavion, mutta siitä ehkä myöhemmin.

No comments: